• Kaipaatko jo lunta Piippuvaari, utelin naljailukaveriltani Piippuviisaalta, tuolta entiseltä merikarhulta.
• En hiihdä, laske mäkeä. En kaipaa lumitöitä enkä paljon pakkasiakaan. Miksi siis kaipaisin.

   Piippuviisas heitti sanani takaisin ja hänellä oli sellainen nenän asento ja silmien katse, että odotin hänen suustaan tulevaksi taas jotain ’viisauksia’.

  Piippuviisas oli sillä tavalla inhottava olio, että hän saa minut, kuuden lapsen isoisän, miettimään elämää ja mikä vielä vaikeampaa, katsomaan itseäni peilistä ja myöntämään itselleni asioita. Odotin kuitenkin, ettei lumesta saada sellaista aihetta.

• Sanos Tuhva, mitä hyvää sinä näet talvessa itseni kannalta.?

   Siitä se taas alkaa, ukko kääntää taa kohteen minuun, ajattelin myrtsinä ja vastasin.

• Kun on pakko jotain myönteistä ajatella, ethän sinä muuten ole tyytyväinen ….. Sitten olin hiljaa tovin ja aloin lukea omia ajatuksiani.
• No, loppuu nämä hiivatin kurakelit, niin ja tuntuu paljon valoisammalta. Saa taas nuorempien lastenlasten kanssa peuhata lumessa, laskea mäkeä ja rakentaa suojasäällä lumiukon, heitellä lumipalloja ja nauttia samoista asioista kuin itse lapsena.
• Eikö muuta? Kysyi Piippuviisas
• Onhan talvinen maisema kaunis. Koskematon lumi tuo mieleeni kauniita mielikuvia ja haaveita, utukuvia hyvästä ja ihmisen viattomuudesta, ajattelin ääneen ja vajosin tuohon mukavaan mielenmaisemaan.
• Sullahan on hyvät syyt kaivata talvea, totesi Piippuviisas ja alkoi omahyväisenä lukea päivän lehteä keralla kuuman kahvin