torstai, 15. heinäkuu 2021

Hellelaiska

Valvoi yöllä, hikoilin huolimatta tuulettimen hyrinästä. Tuskailin miettien kaikenlaisia epämiellyttäviä asioita. Yö rauhoittui lämpötilan laskiessa ulkosalla lähemmäksi +20⁰ C, oli trooppinen yö eikä siitä laulaminen tullut heti mieleen.

   Ajattelin muuttoa lopullisesti Islantiin, jossa lämpötila vaihtelee vuoden aika +15⁰ C - + 25⁰ C välillä. Se olisi minulle juuri passeli.

   Olin eilen kuntosalilla ja yritin vääntää nolrmaalin ohjelman, mutta mieleni keksi kaiken näköisiä tekosyitä ja päätin niillä, ”muka” järkisyillä, sitten lintsata painojen määrän, palautumisaikojen ja sarjojen määrien suhteen.

  Kotona minua taas odotti lämpö houkutellen minua samaan laiskuuteen kuin salilla. Minulla oli edessä kirjoitustöitä tehtävänä, mutta nerokkaana käytin samoja verukkeita, kuin salilla, välttäessäni edessä olevaa tekemistä.

   Nyt sitten pohdin, oliko työtä vieroksuva vai ”hellelaiska”.

sunnuntai, 11. heinäkuu 2021

Myönteiset asiat

  Olen selailut aina välillä lehtiä yrittäen etsiä myönteisiä uutisia ja artikkeleita. Ainakin väitetään, ettei positiivinen uutinen ole uutinen tai, että uutiskynnys on sillä paljon suurempi. Kyllähän myönteisiä asioita lehdissä lopulta on kohtalaisesti. Painopiste on kuitenkin negatiivisissa asioissa. Erään lehden yksi aukeama kertoi aikoinaan seuraavia aiheista: ”Vene varastettiin”. ”Rattijuoppo”. ”Kaahausta ja ilman ajokorttia ajoa.” ”Johtaja on saanut potkut”. ”Veroprosentti ylös”. ”Lumisade sotkee liikuntaa”. ”Raiskauksen yritys”. ”Väärin pysäköidyn auton siirto maksaa”. ”Adressi koulusäästöjä vastaan”. ”Teattereiden yhtiöittäminen”. ”Kulta rahaksi”. ”Reilu kauppa vaihtoehdoksi”. ”Riskiryhmiä aloitetaan rokottamaan”. ”Tanssissa porukkavoimaa”.

   Mikä tuossa listassa oli myönteistä ja hyvää. Minua eniten puhutteli tanssi, nimenomaan katutanssi ja porukkavoima. Itse en varmasti tule lajia harrastamaan. Jos näin tekisin sujuisi se minulta yhtä sulavalla tavalla kuin  70-vuotiaan ”Kuolevan Joutsenen” tanssi baletissa Joutsenlampi. 

   Olen sitä mieltä, että nuorison on meidän tuleva voima. Olemme kaikki vanhemmat olleet joskus nuoria ja kokeneet tarpeen tehdä jotain. Tanssi on tuota jotain ja se antaa myös yhdessä tekemisen lisäksi kuntoa ja sosiaalisten taitojen harjoittelua.

   Aina välillä toistetaan lausetta ”joukossa tyhmyys tiivistyy”: Näin tapahtuu, porukassa tehdään paljon hölmöyksiä, joita ei yksin ollessa tehtäisi. Tämä koskee yhtä lailla aikuisia, ei vain nuoria. Unohdamme liian usein tuon yhdessä tekemisen voiman ja toisilta oppimisen ja sitä kautta ihmisenä kehittymisen.

 

sunnuntai, 2. kesäkuu 2019

Räpsähtää omaan nilkkaan 20190602

”Voi, Piippuvaari, mikä saa ihmisen juoruamaan ja varsinkin panettelemaan toisia ihmisiä. Mikä vielä pahempaan on se, että levitetty juoru perustuu täysin olettamuksiin, luuloihin ja kuvitelmiin sekä itsekkäisiin tarkoituksiin.”

   Piippuviisas mutristi suutaan, niin kuin hän aina miettiessään ja vastausta etsiessään tekee. Siitä tiedän ottaneeksi puheeksi oikean asian. Oltuaan aikansa hiljaa ukko alkoi jupinansa, jota puheeksi myös kutsutaan.

”Tuo juoru, se on yhteisön pahin pöpö. Sitä on nykyajan median voimalla niin helppo käyttää mielen manipulointiin. Sairauksista pahin on itsekkyys, ja sen julma keino on tosiasioiden vääristely omien tarkoitusperien pohjalta. Me ihmiset hamuamme vaikutusvaltaa ja meitä ohjaa turhan usein kateus niitä ihmisiä kohtaan, jotka tekevät paremmin kuin itse osaisimme.”

   ”Mitä tuolle voi sitten tehdä?” Kysyin ukkelilta.

   ”Kehittää omaa erottelukykyä, katsoa itseään peiliin rehellisesi ja muistella vaikka suomalaisia sananlaskuja ´Kyllä kuiva rikka hännästä putoaa´ sekä ´Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa´. Asioilla on taipumus räpsähtää omaan nilkkaan ennemmin tai myöhemmin.

keskiviikko, 17. lokakuu 2018

Pitkäkestoinen sanoma 20181017

  • Tsaukka kundi.

   Näin kohteliaasti tervehdin Piippuviisasta.

  • Yrmm… vastasi hän matalla murahduksella, tuo läheinen ystäväni.
  • Kirjailija on kuollut. Mitä luulet, jääkö hänen huumorinsa elämään pitkäksi aikaa tuleville sukupolville. Vain onko kirjoitettava rakkauden murhenäytelmiä sekä surullisia tarinoita, jotta näin kävisi?

   Piippuviisas tuijotti minua kuin kysyen äänettömästä, mitä minä taas höpisin. Tiesin hänen miettivän sekä asiallista vastausta, että naljailupiikkiä minulle. Aika kului ja kului, luulin jo, ettei hän vastaa mitään, ja että taas on sellainen aamu.

  • Eikös noita antiikin aikaisia tarinoita ole jäänyt uusille sukupolville eloon ja luettavaksi tuhansien vuosien jälkeen sekä draamaa, että komiikkaa. Myös eläinsatuja ja niihin moraalisia opetuksia kirjoittanut Aisipos on saanut opetuksensa säilymää tuoreena nykypäiviin saakka. Kysymys on miten ne ovat kirjoitettu ja mikä sanoma niissä kätketty. Sinunkin, jos haet kuolemattomuutta, on opittava kirjoittamaan ja sisällyttää niihin hyvä sanoma. Niin helppoa se on.

tiistai, 16. lokakuu 2018

Oletuksia 20181016

   Ylpeänä itsestäni sai houkuteltua Piippuviisaan kuntosalille. Olen itse vuosia harjoitellut voimanostajien vanavedessä ja pidin itseäni vielä ikäiseksi melko vahvana. Tahdoin vähän näyttää tuolle itsetietoiselle skönärille. Me eläkeläiset pääsemme kunnan uimahallin ”Kuntolaan ja Voimalaan” varsin pienellä kolikkomäärällä.

   Oli itse ostanut uudet kuntoilu ja salivarusteet. Piippuviisas tuli paikalle vanhoissa roikkuvissa verkkareissa ja kauhtuneessa T-paidassa. En hienotunteisena ihmisenä sanonut sanaakaan, hymyilin vienosti sisäisesti.

  • Mä aloitan soutulaitteella, kun kerta olen entinen skönäri, sanoi tuo Piippu-ukko.

   Minä tietävänä kehuin lämmittelyä järkeväksi ja pidin saarnan varovaisesta aloituksesta. Menin itse penkkipunnertamaan. Nostin painojen määrää tämän ikäiselle kohtuullisesti ja niitä oli 60 kg tuli Piippuviisas myös telineelle. Hän tarttui rautoihin ja pumppasi kevyen kymppisarjan, korotti 80 kg ja sama juttu Seuraa hyppy nosti punttimäärän 100kg, joka on aina ollut jonkinlainen miehen mitta. Sillä hän otti pari sarjaa ja sanoi:

  • Tuhva mulla on tuo olkapää vähän klesa, etten viitsi sitä enempää rasittaa.

   Loppu ajan treenasin vaiteliaana. Minut oli häväisty.

   Uimme, saunoimme ja Kahvilla Piippuviisas sanoi minulle.

  • Mulla on himassa punttisali ja treenaan vähintään kolme kertaa viikossa.

   Ukko hymyili ja itse mietin sitä miksi niin usein teemme oletuksia, jotka perustuvat ulkonäköön ja ulkoiseen olemukseen.