Vertailen, niin kuin ei pitäisi, omaa lapsuuttani ja nuoruuttani nykynuorisoon, voin olla sekä tyytyväinen että ihmetellä. On huolestuttavaa, että digiaika on vienyt monelta nuorelta yhteyden ´todelliseen´ elämään ja vuorovaikutukseen. Hyvin voin kysyä, onko kehitys ollut hyvästä? Nykynuorella on tarjolla huomattavasti enemmän mahdollisuuksia myös sosiaalisen kanssakäymisen puitteissa. Valinta miten tiensä kulkee, on heidän.

   Ehkä eniten huolestuttava on perustaitojen, kuten lukeminen ja kirjoittaminen heikkeneminen. Onko kukaan syvemmin miettinyt mitä merkitsee, kun opiskelu viedään tietokoneella ja nettiin unohtaen kädentaidot ja käsillä tekeminen, kuten myös kirjoittamisen.

   Nuoret ovat samanaikaisesti erittäin tietäviä ja fiksuja sekä joissakin asioissa avuttomia ja tietämättömiä. Varttuneiden on hyvä muistaa, että me, juuri me olemme vanhempina ja isovanhempina, heidän kasvattajiaan.

   Vaikka aika on silottanut omat lapsuuden ja nuoruuden muistot elämme vain hetkessä. Säilyttäkäämme entisestä hyvät asiat ja luottakaamme nykyaikaan ja olkaamme mukana kehityksessä. Näen elämänkoulun jatkuvan kuolemaamme saakka. Me itse päätämme miten vietämme jäljellä olevan ajan suoman mahdollisuuden oppia ja kehittää itseämme. Muita emme voi.