Osaan kyllä käyttää kaikkia tarvitsemiani palveluita, joita internetin ja automaattien kautta voi saada. En pidä itseäni siinä mielessä millään tavalla uusavuttomana, tarvitsen noita kaikkia töissäni. Silti minua pännii.

                      Lensin pohjoiseen, varasin matkat netin kautta istumapaikkoja ja matkalaukkujen etukäteen maksamista myöten. Sain lennon kohtuullisen halvalla. Kun minulla oli paikkalippu kuvittelin vieväni laukun ”bag drop” paikalle kuten ennen. Virkailija ohjasi minut automaatille hakemaan tarvittavaa tarraa matkalaukkuun ja kun ärtyneesti murahdin eli rutisin (tietysti tarpeettomasti), hän vakuutti sen olevan ihan helppoa. No kaiva siinä sitten taas kaikenmaailman tunnusnumerot ja oivalla mihin kohtaan viivakoodit on syötettävä. Kaikkihan on helppoa kun sen osaa, ensimmäisellä kerran on aina jotain oivallettavaa. Sekin on tietysti hyvää aivojen kannalta.

                      Kun sitten vein laukkua itse hihnalle, luin viivakoodinlukijalla koodin niin kolme suomea hieman murtaen puhuvaan virkailijaa oli neuvomassa samanlaisia ensikertaisia tähän systeemin kuin minä. Mietin kuinka paljon helpompaa asiakkaan kannalta olisi kun asiaan rutinoitunut ihminen tekee saman temput rutiinilla.

                      Takaisin tullessa odotin samankaltaista tuskastumista. Oulussa virkailija kysyi nimen tiskin takaa, lätkäisi lipun paikkoineen kouraani ja hoiti matkalaukun eteenpäin. Kaikki tämä reilusti alta minuutin. Kyseessä oli sama yhtiö.

                      Tämä kaikki sai minut sisäisesti huudahtamaan ”Palvelu hoi, älä jätä minua ja anna sen olla suomalaisten käsissä.”