Kävelimme ystävien kanssa uudessa, tilavassa ja suuressa kauppakeskuksessa. Ystävät höpöttivät omiaan ja minä introverttinä mietin mitä odotan ja toivon ostospaikalta?
Ensinnäkin, en pidä ostoksilla olemisesta, enkä suurista ihmisjoukoista. Toiseksi, tahdon ostosten tekemiseni olevani mahdollisimman vaivatonta ja nopeaa. Kolmanneksi toivon ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua. Neljänneksi, auton pysäköinti pitää olla helppoa ja parkkiruutu on löydyttävä vaivattomasti.
Monet uudet kauppakeskukset  täyttävät nämä ulkoiset kriteerit. Asun hyvällä paikalla. Uusi uljas kauppakeskus on vain parin sadan metrin päässä meistä. Sieltä löytyy runsaasti pysäköintitilaa ja liikkeitä melkein joka tarpeeseen. Ainoa mikä on epävarmaa on palvelu. Siitäkin on rehellisyyden nimessä sanottava, että yleisesti ottaen se on hyvä, osin jopa erinomainen.
Kun kaikki nuo asiat ovat kunnossa, olenko sitten tyytyväinen vai kaipaanko jotakin muuta ja mahdollisesti erilaista, jotain mitä oli ennen, vai olenko tarjonnan runsaudesta tullut krantuksi, kärttyiseksi vanhaksi ukoksi.?
Se mitä näissä nykyaikaisissa keskuksissa ei helposti synny on henkilökohtainen suhde palvelevaan henkilökuntaan. Vaikka hyvään myyjään törmää niin todennäköisyys sille, että hän palvelee minua myös seuraavalla kerralla on pieni. Nykyisin on aina helppoa äänestää ja osoittaa jaloillaan jos en ole tule reilusti kohdelluksi, mutta kun hyvän ystävällisen ja asianosaavan myyjän kohtaa, mielellään asioisi hänen kanssaan useimmin ja olen siitä valmis myös maksamaan hieman korkeamman hinnan.
Mutta kun ei ole paikalla seuraavalla kerralla, mitä teen jos kohtaan taas epäystävällisen tai jopa töykeän ihmisen – kaipaan vanhaa puotikulttuuria.