Lapsena syksy tuntui masentavalta vuodenajalta, nyt koen sen ihan mukavaksi, jopa sateiset ja myrskyiset päivät. Mitä tuossa pienessä pääkopassa on oikein tapahtunut?
Lapsena syksyyn liittyi koulu ja sen tuomat rajoitukset. Nyt niitä ei ole ja vaikka pidän kohtalaisesta lämmöstä, en kuitenkaan suoranaisesta helteestä enkä auringonpaisteesta. Ei hyvällä kesäpäivänäkään aurinko ole paikka, johon pyrin. Ihanne ratkaisu on aurinkoinen päivä, puun siimes ja leppoisan merituulen tuntu kasvoillani.
Sateessa, myrskyssä ja myllertävässä meressä on ihan toiset elementit. Vaahtopäät tullessaan tuovat kunnioituksen luontoa ja sen voimaa kohtaa. Samalla tuntee itsensä pieneksi. Me olemme kuitenkin omine turhine huolinemme vain hitunen, edes meidän omassa ympäristössä saati laajemmassa skaalassa.
Rannalla myrskyisen meren äärellä tunnen itseni tyytyväisenä osaksi kaikkea. Pitää vain ensi kerralla pukeutua kunnolla.