Ikäsyrjintä työelämässä mitähän se on? Kuinka paljon sitä todella tapahtuu? Tähän syrjinnän lajiin voidaan katsoa ikähaitarin ääripäät, nuoret ja työelämän loppusuoralla olevat. Nuoret ovat kokemattomia ja mahdollisesti arvaamattomia työntekijöitä. Usein toteamme: ”Me tarvitsemme jo hieman kokemusta ja elämän tuomaa kypsyyttä” -  eli varttukoon nuoret vielä jonkin aikaan. Iäkkäämmät eivät samalla tavalla jaksa eivätkä siis ole niin tehokkaita – siis väistyköön. Yleistämisessä ja olettamuksissa on aina suuri vaara olla täysin väärässä.

 

Olen onnekseni törmännyt paljon kypsiin, silti ennakkoluulottomiin, ajatteleviin, osaaviin ja tietäviin nuoriin. Olen onneksi törmännyt innovatiivisiin luoviin, uusia ratkaisuja ja kehitystä hakeviin teräviin ajattelijoihin, jotka eivät ole vain ajan hermolla vaan aikaansa edellä oleviin sekä samalla tehokkaisiin ikäihmisiin.

Minusta meidän ei pidä unohtaa ikäjakauman kumpaakaan päätä. Yhteiskuntana me tarvitsemme nuoruuden innokkuutta ja uudistusvoimaa. Me tarvitsemme kokemusta ja viisautta. Me tarvitsemme tasapainoa, erilaisuuksia ja sieltä kumpuavaa elämän enegiaa.

 

Olisiko meidän aika kääntää vanha sanonta toisin päin eli: ” Nuoruus ja viisaus vai vanhuus ja hulluus”