Aloin puhua Piippuviisaan kanssa ensin kaikenlaista joutavanpäiväistä jutustelua. Hänellä oli tapana jutella ja jorista jotain arkista tai elämän kannalta merkityksetöntä ennen kuin hän antautui mihinkään syvällisempään. Siinä hänen silmistään kurkisti pieni veitikka niin kuin aikuisilla joskus näkyy kun he vakavalla naamalla laskevat leikkiä lasten kanssa ja juksasivat heitä.

Tänään aloin valittamaan ja soimaan itseäni siitä, etten keskittynyt mihinkään ja että olen kiinnostunut niin monesta asiasta yhtä aikaa. Vertasin itseäni pikkupoikaan, jolle äiti on antanut 1 euron rahaa ja sanonut, että osta poika koko rahalla niin paljon karamellia kuin saat. Nyt seison karkkikaupassa lantti kourassani miettien mitä laatuja haluan ostaa. Tuhlaanko kaikki yhteen mielikarkiinii jolloin saan sitä enemmän, vai ostanko eri karkkeja, jolloin tutustun myös uusiin makuihin.

Piippuviisas poltteli piippuansa ja antoi minun puhua.

Eikös ole tärkeää, että teet päätökset ensinnä suunnasta minne haluat tässä elämässä mennä. Päätä sitten haluatko kiivetä vuorelle tai vaaran päälle, tai vain kallion nyppylälle. Kun tämä on selkeänä mielessäsi, lähde matkaan. Muista, että huipulle voi kavuta montaa eri reittiä ja kun olet siellä, ei ole merkitystä mitä kautta olet sinne päätynyt. Nauti maisemasta.

Hän vielä jatkoi; Tärkeää on pitää suunta vaikka välillä poukkoilet.

Sitten Piippuviisas lähti.

Jaaha, sanoin minä taas. En koskaan totu hänen äkkilähtöihin.