Nyt kun aika ei ole kortilla eikä työt paljon paina on minulla ollut aikaa katsoa Lontoon olympialaisia. Tässä muutamia huomioita omasta suhtautumisestani urheiluun.
Aloita kamppailu-urheilusta. Niistä on säännöillä ja turvallisuuden korostamisella viety pois aidon kamppailun ote. Ne ovat varjoja todellisesta kamppailuista ja ne on säännöillä tehty jopa tylsäksi. Toinen kysymys kokonaan on, ovatko ne urheilua. Niiden harrastaminen on kuntoa kehittävää kylläkin mutta kun tavoitteena on toisen fyysinen voittaminen, onko se enää todellista urheilua. Lisäksi, ainakin budo-lajeista on kilpailun myötä hävinnyt eettinen käyttäytymiskoodi, tai ainakin se on hämärtänyt.
On ihan kiva ollut katsoa lajeja, joita ei muutoin tule seuratuksi ja nauttia niistä. Näitä tähän asti on ollut purjehtiminen, ratsastus, miekkailu, beach volley, painonnosto, uinti ja uintihpyt, sulkapalko jne.
Hienon taistelun ja mielenkiintoisen ottelun tarjosi Ville Lång sulkapallossa. Kun katselee huippu-urheilua ja todellista oman suorituskykynsä äärirajoilla olevia esityksiä ei voi muuta kuin ihailla ja nauttia.
Se mikä minua eniten nyppii on kaupallisuuden lisääntyminen. Hyvänä esimerkkinä on amerikkalaisen naisurheilijan valitus siitä, etteivät urheilijat saa tehdä mainossopimuksia kisojen ajaksi. Kysymys on oman rahallisen edun saamisesta. Toivon, ettei niin tule käymään. Raha ja urheilijoille maksetut ylisuuret palkkiot ovat jo pilanneet jo niin monet tapahtumat. Olympialaisissa, sen hengessä on vielä jotain, jota muissa tapahtumissa ei ole. Sen näkee niistä tunnereaktiosta mitä sekä epäonnistuminen ja onnistuminen tuovat tullessaan. Mikä olisi vaikutus jos mainosrahat pääsevät asian pilaamaan. Tehköön urheilijat mainossopimuksensa muina aikoina ja tapahtumissa, ei olympialaisissa.