Kävin taas tutustumassa seuraaviin sukupolviin vierailun voimalla. Jouduin väkisin huomaamaan, että meidän tavassa ajatella on eroja. Se sai minut taas pohtimaan sitä, että kumpi on oikeastaan vaikeampaa, paljon elämänkokemusta omaavien henkilöiden ymmärtää nykynuorisoa ja lapsia vai nuorten ymmärtää aikuisia tai jopa eläkkeellä olevia.

Oma muistikuva murrosiästä muistuttaa siitä, että silloin mutsi ja fatsi olivat varmasti maailman tyhmimmät ihmiset, jotka viisastuivat kun itse vartuin.

Sukupolvien eroja hyvin esille tuova on musiikki. Nuorena diggasin Beatles musaa, faijasta se oli meteliä kunnes hän kuuli sinfoniaorkesterin tuota meteliä soittavan. Minulle poikani niin kutsuttu musiikki on pelkkää örinää enkä ole vielä sitä kuullut ison orkesterin versiota, joten örinäksi se siihen saakka jääköön. Lapsenlapseni on innoissaan Lady Gagasta, tuosta ilmiöstä, joka muuttaa käsitettä Lady.

Toisaalta poikani vielä kauhulla muistelee kun hän joutui yhteisillä automatkoilla kuuntelemaan pakkosyöttönä akan ja minun mielimusiikkia.

Tämä musiikillinen ero on selkeä ja loppujen lopuksi melko vähäisellä ponnistuksilla voi nähdä myös hyvää toisten suosikeissa. Miten sitten käy kun käsittelemme ero suhteessa työntekoon, koulunkäyntiin, uskontoon, politiikkaan, kasvatukseen, rahan olemukseen, luontoon ja muihin tämän kaltaisiin asioihin. Kummat ymmärtävät tai edes yrittävät ymmärtää toistensa näkemyksiä. Onko niissä todellisia eroja – vai puhummeko samoista asioista eri käsitteillä sujuvasti toisemme ymmärryksen ohitse?