Paljon on puhetta melusaasteesta ja siitä, että se aiheuttaa jopa infarkteja. Hiljaisuudesta on tullut harvinaista herkkua.

Suomi on harvaanasuttu maa, jossa Juha Vainion laulua mukaillen riittää vielä jonkin verran metsiä. Meillä on niiden lisäksi palon soita, järviä ja merialueita saaristoineen. Maassamme vierailevat ulkomaalaiset kehuvat kuplille meidän luonnonläheisyyden, turvallisuuden ja rauhan.

Miten on meidän itsemme kanssa?

Me pakkaannumme Helsingin ympärille, maksamme elämisestämme enemmän, menetämme suoran yhteyden luontoon ja lokeroimme itsemme laatikkoihin keskelle ”melua” menettäen samalla ulkoisen hiljaisuuden.

Onko hiljaisuudesta tullut jo yhä enemmän kauppatavara. Useat järjestöt ja instituutiot järjestävät viikonloppuseminaareja, jossa on mahdollisuus rentoutua ja hiljentyä.

Voisiko etelä-Suomen tuppautumisilmiön kääntää ja hyödyntää nykyisen etätyön aikana muutakin osaa kaunista maatamme ja taata tavalla tai toisella pienien, syrjäisien paikkojen elinkelpoisuus. Sama ”pakkautumista” tehdään joka puolella maata lopettamalla kyläkouluja –kauppoja viemällä palvelut keskuksiin.

Onko mahdollista löytää vielä hiljaisuus melun keskeltä?